Rototec » Rototec ostaa Laatuporaus Oy:n

Rototec ostaa Laatuporaus Oy:n

Energiaporauksen markkinajohtaja Rototec jatkaa laajentumistaan ostamalla Laatuporaus Oy:n liiketoiminnan

Energiaporauksen eurooppalainen markkinajohtaja Rototec jatkaa laajenemistaan ja vahvistaa Keski-Suomen verkostoaan ostamalla jyväskyläläisen energiaporausyhtiö Laatuporaus Oy:n liiketoiminnan. Kauppa toteutetaan 30.9.2015.

”Yrityskaupan myötä saamme jatkossa lisävahvistusta Keski-Suomen alueelle vahvan paikallisen toimijan avustuksella. Lisäksi Laatuporaus tuo merkittävää osaamista mm. vaativien syväkaivo-energiakenttien toteuttamisessa Rototecille”, kertoo Rototecin konsernijohtaja Mikko Ojanne.

Laatuporaus fuusioituu Rototecin liiketoimintaan ja yrityksen omistaja ja työntekijät siirtyvät osaksi Rototec-organisaatiota.

”Jatko pienenä paikallisena yrityksenä olisi vaatinut tulevaisuudessa merkittäviä lisäinvestointeja jatkuvasti laajentuvassa maalämpöalan markkinassa. Fuusio markkinajohtaja Rototecin kanssa mahdollistaa laadukkaan ja luotettavan palvelun jatkossa uusille ja vanhoille asiakkaillemme. Nykyisen toiminnan lisäksi pystymme tarjoamaan nyt asiakkaillemme maalämpökohteissa mm. suunnittelu ja mitoituspalvelua Rototec Geoenergiakonseptin mukaan” toteaa Laatuporauksen perustaja Mikko Vähäkangas.

 

Maalämpö ratkaisee yhä suurempien kohteiden lämmitys- sekä jäähdytystarpeen taloudellisesti ja ekologisesti

Ruotsin mega-luokan maalämpöprojektit ovat rantautuneet myös Suomeen.
Yhä suuremmat rakennuskohteet Suomessa ovat siirtymässä ekologiseen ja taloudelliseen maalämpöenergiaratkaisuun, kuten esimerkiksi Porissa ja Kouvolassa sijaitsevat kauppakeskukset Puuvilla ja Veturi. Tämän hetken kasvualueita maalämmölle ovat kauppakeskukset, palvelutalot, sairaalat, koulut, kerrostalot, teollisuuskiinteistöt ja kokonaiset asuinalueet. Myös energiayhtiöt ovat kiinnostuneita yhteistyöstä Rototecin kanssa.

“Suuri konemäärä mahdollistaa satojen kaivojen megaprojektien toteuttamisen nopealla aikataululla kaikkialla Pohjoismaissa. Luotettavalla ja toimivalla kokonaiskonseptilla kohteen suunnittelusta aina toteutukseen kilpaillaan suurissa kohteissa tehokkaasti myös muiden lämmitys ja jäähdytysratkaisujen kanssa”, Ojanne kertoo ja jatkaa:

”Hallituksen linjaama tavoite luopua ekologisesti kestämättömien energiaratkaisujen käytöstä luo alallemme valtavasti lisäpotentiaalia. Tämä vaatii tulevaisuudessa merkittäviä investointeja ja luo paljon uusia työpaikkoja Suomeen. Olemme osaltamme valmiita vastaamaan tähän haasteeseen”.

 

Lisätiedot ja haastattelut:

Mikko Ojanne
Rototec-konsernin toimitusjohtaja
+46709521481