Rototec » Kylpylähotelli Sokos Hotel Break, Koli

Sokos Hotel Break siirtyi ilmastoystävälliseen ja kustannustehokkaaseen maalämpöön

Sokos Hotel Break Kolissa on 82 huonetta sekä kylpylä-ja rinnetoiminnot. Yhteensä kiinteistössä on siis noin 28 000 kuutiota lämmitettävää pinta-alaa ja tätä koko kiinteistömassaa on aiemmin lämmitetty öljyllä. Korkeiden lämmityskustannusten sekä ilmastoseikkojen takia kylpylähotelli päätyi siirtymään ilmastoystävälliseen ja kustannustehokkaaseen maalämpöön.

Erityispiirteenä tässä kohteessa on se, että energiakaivot menevät useita kymmeniä metrejä Pielisen vedenpinnan alapuolelle. “Kohteessa oli porauksien osalta myös hyvin haastavat olosuhteet, koska alueella on yksi Suomen kovimmista kallioista, mutta nämä haasteet onnistuttiin projektissa voittamaa”, sanoo Juuso Piironen, projektijohtaja, Rototec Oy.

“Näinkin isoon ja haasteelliseen urakkaan lähteminen mietitytti meitä hotellissa kovastikin, että miten paljon se näkyy meidän normaalissa toiminnassa, kun hotellin olisi tarkoitus palvella asiakkaita koko ajan. Urakka meni hyvin omalla painollaan, vaikka kaikki poraukset suoritettiin hotellin välittömässä läheisyydessä. Asiakashäiriöitä ei ollut ja päinvastoin mielenkiinto asiakkailla tekemistä kohtaan oli todella vahvaa,”kertoo Marko Riikkinen, hotellinjohtaja, Sokos Hotel Break Koli.

Vajaassa kahdessa kuukaudessa kulutettu 20 000 litraa polttoöljyä vähemmän

Kohteessa hyödynnetään myös kalliosta saatava kylmäenergia hotellin viilennykseen. “Ensimmäinen huomio maalämpöjärjestelmästä tuli viime kesänä, kun maalämpökaivojen kautta saatiin hotelliin myös viilennys.”
Öljyrekkojen käynti kiinteistöön on loppunut ja vajaassa kahdessa kuukaudessa hotelli on kuluttanut 20 000 litraa polttoöljyä vähemmän, joka tarkoittaa hiilijalanjäljessä merkittävää säästöä. Säästöt alkuperäisiin laskelmiin ovat menneet suunnitelmien mukaisesti. Hotelli on jopa hivenen niistä edellä.

“Lopputulos on todella hyvä ja kansallispuiston arvojen mukainen. Yhteistyö on ollut loistavaa”, sanoo Kyösti Tuhkalainen, erikoissuunnittelija, Metsähallitus.

Katso video Kolin projektista

Harppuunakortteli, Turku

Lue lisää ›

Kauppakeskus Skanssi, Turku

Lue lisää ›

Koulutus- ja kulttuurikeskus Krona, Norja

Lue lisää ›