Rototec toteutti erittäin vaativan maalämpöhankkeen Rauman Kylmäpihlajan saareen

Kylmäpihlajan saari

5 kpl Energiakaivoja
266 m Syvyys
23 tonnia Polttoöljyn määrä, joka aikaisemmin kului lämmitykseen vuodessa
63,7 tonnia CO2 päästövähennys maalämpövoimalan ansiosta

1950-luvulla rakennettu majakka- ja luotsiasemarakennus siirtyi öljylämmityksestä maalämpöön vuonna 2023 toteutetun energiaremontin myötä. Kylmäpihlajan aseman päästöt ovat nyt selkeästi aiempaa pienemmät ja lämmitysenergia saadaan pääosin saaren omasta kallioperästä.

Selkämeren kansallispuistoon kuuluva ja rikkaasta linnustostaan tunnettu Kylmäpihlajan majakkasaari sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Raumalta uloimpana saarena ennen avomerta. Vanha majakka- ja luotsiasemarakennus toimii nykyisin matkailukohteena, jossa on tarjolla majoitusta upeissa puitteissa.

Kylmäpihlaja on kiinteistöineen Rauman kaupungin hallinnoima ja toteutettu energiaremontti on tärkeä osa kansallispuiston kestävän liiketoiminnan edellytysten parantamista.

Öljy vaihtui maalämpöön

Rauman kaupunki on aiemmin lämmittänyt Kylmäpihlajan kiinteistöä öljyllä, josta nyt haluttiin eroon sekä ilmastosyistä että öljyn merikuljetuksiin liittyvien riskien takia.

Rototec toteutti maalämpökaivojen porauksen Kylmäpihlajassa syksyllä 2023 yhteistyössä raumalaisen Vesi-Vasa Oy:n kanssa. Esiselvityksessä parhaaksi paikaksi valikoitui majakkarakennuksen koillispuolen reuna-alue, jonne porattiin rakennuksen suuntaisesti viisi 266 metriä syvää energiakaivoa.

Lämmönjakohuoneen kohdalle asennettiin kokoomakaivo, jossa kootaan yhteen metrin syvyisiä kaivantoja pitkin kokoomakaivolle johdetut maalämpökaivojen piirit. Kokoomakaivolta maalämpöpiiri jatkaa edelleen rakennuksen koillisseinustalle lämmönjakohuoneeseen ja varsinaiselle lämpöpumpulle.

116A4979_th_lr

Vaativa kohde

Kaikki tarvittava porauskalusto ja muu laitteisto piti kuljettaa saarelle proomulla, jolla ei voisi liikkua liian kovan tuulen vallitessa. Kaikki aikataulutus tehtiinkin sääennusteiden mukaan ja saarelle siirryttiin silloin kun se henkilökunnan ja kaluston suhteen oli turvallisinta.

Toinen haaste oli porausvesien käsittely, sillä herkässä saaristoympäristössä mereen ei saanut päästä lainkaan porausvesiä. Rototec huolehti porausvesien asianmukaisesta käsittelystä erillisillä kivituhka- ja separointikonteilla.

”Kokonaisuus toteutettiin hienosti alusta loppuun ja sovitussa aikataulussa. Luulin, että haasteita olisi enemmän jo senkin takia että kohde oli saaressa, mutta ammattilaiset löysivät oikeat ratkaisut oikeaan paikkaan.”
– Toni Suursoho, Rauman kaupungin LVI-yksikön päällikkö

116A4049_th

Sujuvasti hienoon lopputulokseen

Tilaaja, Rauman kaupungin LVI-yksikön päällikkö Toni Suursoho on tyytyväinen maalämpöprojektin lopputulokseen.

”Kokonaisuus toteutettiin hienosti alusta loppuun ja sovitussa aikataulussa. Luulin, että haasteita olisi enemmän jo senkin takia että kohde oli saaressa, mutta ammattilaiset löysivät oikeat ratkaisut oikeaan paikkaan”, Suursoho sanoo.

Merkittävät energia- ja päästösäästöt

Ennen energiaremonttia Kylmäpihlajassa käytettiin vuosittain noin 23 tonnia lämmitysöljyä sekä 170 MWh sähköä. Energiaremontin myötä öljyn tarve loppui ja lämpöpumpun myötä sähkön tarve hieman nousi.

Lisääntyneen sähkön tarpeen johdosta kohteeseen asennettiin aurinkopaneelijärjestelmät: majakkarakennuksen katolle 12,5 KWp ja huoltorakennuksen katolle 5,25KWp aurinkopaneelijärjestelmä.

Öljyn käytön lopettaminen tuo vuositasolla noin 68,5 hiilidioksiditonnin vähennyksen päästöihin. Kun lisääntyneen sähkönkulutuksen arvioidut päästöt (4,8 t CO2) poistetaan öljyn poistumisen myötä tulleista vähennyksistä, saadaan lopputulokseksi 63,7 hiilidioksiditonnin vuosittainen päästövähennys.

116A4681_th_lrKatso video, kuinka Kylmäpihlajan maalampöhanke toteutettiin.

Share:
Rototec-Vihreaa-sijoittamista-ja-energiaomavaraisuutta-ekologisella-maalammolla_featured-img

Lataa kiinteistösijoittajan opas

Maalämmön suosio on ollut kovassa nosteessa viime vuosina sekä taloyhtiöiden että isojen kiinteistöjen lämmitys- ja viilennysmuotona. Monet suuret kiinteistösijoittajat ovat huomanneet maalämpöön siirtymisen edut ilmastolle sekä sijoitussalkulle ja kuinka paljon tuottoa sijoituksesta voikaan saada säästämällä kiinteistöjen energiakuluissa. Lue lisää oppaasta, kuinka paljon tuottoa voit saada kiinteistösijoituksestasi vaihtamalla maalämpöön.

Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa?

Jätä meille viesti, mikäli olet kiinnostunut palveluistamme tai sinulla on kysymyksiä geoenergiaan liittyen. Asiakaspalvelumme ottaa sinuun yhteyttä niin pian kuin mahdollista.
Myymme suoraan ainoastaan yritysasiakkaille.