Rototec » As Oy Haltianpolku 11, Järvenpää

Maalämmöllä 60% säästöjä lämmityksestä vuodessa

As Oy Järvenpään Haltianpolku 11 vaihtoi kaukolämmön maalämpöön ja lämmön talteenottoon. Projektin yhteydessä tehtiin varauksia myös tulevaisuutta varten. Varaukset mahdollistavat esimerkiksi maaviileän käyttöönoton ja aurinkopaneelien mahdollisen asennuksen sekä sähköautojen latauksen.

”Kaukolämmön vaihtimet olivat käyttöikänsä päässä, lisäksi paineenkorotuspumput ja kiertovesipumput olivat alkuperäisiä. Myös käyttövesiputkistossa oli muutama vuoto”, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Simo Tolkki.

Päätökseen vaikutti myös se, että Järvenpäässä kaukolämpö on varsin kallista. ”Vihreä ajattelu oli tässä lisäarvo, jota on hankala hinnoitella”, Tolkki lisää.

”Olen työsuoritukseen tyytyväinen”

Päätös maalämpöön ja lämmön talteenottoon siirtymisestä meni yhtiökokouksessa läpi yksimielisesti. Tarjouspyyntöön saatiin vastaukset kolmelta urakoitsijoilta, joiden tarjoukset eivät paljoa eronneet toisistaan. Tom Allen Senera ja Rototec valittiin urakoitsijoiksi suositusten perusteella. ”Valvoja tunsi talon tavat ja oli sitä mieltä, että kyllä sieltä ihan toimiva systeemi tulee.”

”Olen työsuoritukseen tyytyväinen. Vahvasti suosittelen harkitsemaan maalämpöä ja lämmön talteenottoa, mikäli se on olosuhteet huomioiden mahdollista.”

Lämmön kulutus vähentynyt huomattavasti

Kun maalämpö ja lämmön talteenotto oli ollut käytössä noin vuoden, säästöt näyttivät toteutuvan suunnitellusti. Kaiken lisäksi lämmön kulutus on myös vähentynyt taloyhtiössä noin 60 MWh vuodessa. Simo Tolkki pohtii, että asiaan vaikuttaa useampi tekijä.

”Tämä saattaa selittyä muun muassa sillä, että taloautomaatioon rakennettiin takaisinkytkentä. Lämmön talteenottoon tulevan ilman lämpötila huomioidaan lämmityskäyrän säädössä. Eli kun aurinko lämmittää asuntoja, lämmitys säätyy automaattisesti pienemmälle.”

Hoitovastiketta on voitu laskea

”Hoitovastiketta voidaan lämmityskulujen säästöjen ansiosta laskea noin 60 senttiä asuinneliötä kohti”, arvioi hallituksen puheenjohtaja. Taloyhtiölle kertyy näin vielä säästöjä tulevia korjauksia varten. Lainanhoitokulut myös jyvitetään osakkaille niin, että asumiskulut eivät nouse.

Talon lämmityskulut kaukolämmöllä olivat jonkin verran yli 23 000 euroa vuodessa. Maalämmöllä ja lämmön talteenotolla lämmitykseen on kulunut ainoastaan reilut 9 000 euroa vuodessa. Säästöjä lämmityksessä kertyy siis noin 60 %.

Maaviileäjäähdytys toteutetaan mahdollisesti aktiiviversiona. Tuolloin lämmitysjärjestelmän työsäiliön veden lämmöllä lämmitetään maan alle kulkevaa lämmönkeruunestettä. Näin saadaan varastoitua lämpöä kallioperään, mikä tehostaa maalämpöjärjestelmän toimintaa.

As Oy Järvenpään Haltianpolku 11:n maalämpö- ja LTO-projekti

  • Kohde: Kolme- ja puolikerroksinen kerrostalo
  • Rakennusvuosi: 1978
  • Asuntoja: 29
  • Asennettu lämpöpumppu: Gebwell Taurus 90 kW
  • Lämpökaivot: 7 kpl, syvyydet 215–250 m
  • Ostettava lämmitysenergia kaukolämmöllä: n. 280 MWh/v
  • Lämmityskulut kaukolämmöllä: n. 23 240 e/v
  • Ostettava lämmitysenergia maalämmöllä ja poistoilman LTO:lla: n. 78 MWh/v
  • Lämmityskulut maalämmöllä ja poistoilman LTO:lla: n. 9 360 e/v
  • Säästöt: n. 13 880 e/v (n. 60 %)

Hanki ennustettava, riippumaton ja ympäristöystävällinen maalämpö kerrostaloon nyt!
Ota yhteyttä >

Kauppakeskus Skanssi, Turku

Lue lisää ›

Koulutus- ja kulttuurikeskus Krona, Norja

Lue lisää ›

Norlannin yliopistollinen sairaala, Uumaja

Lue lisää ›