Rototec » Geoenergia tuo taloyhtiöille säästöjä ja tuottoa sijoittajille

Geoenergia tuo taloyhtiöille säästöjä ja tuottoa sijoittajille

Ekologisuutensa lisäksi geoenergiaratkaisulla voidaan myös vakauttaa taloyhtiöiden taloudellista tilannetta. Moniin yhtiöihin on myös syntynyt liikaa korjausvelkaa suhteutettuna talon osakkeiden arvoon. Pelastajaksi voi tulla geoenergia, jonka avulla iso osa taloyhtiön kulusta, lämmityksestä, on mahdollista leikata pois. Pääoman tuotto on keskimäärin 10 % ja reilusti myös jäähdytystä käyttävissä kohteissa jopa 20 %. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistösijoittajan on mahdollista tienata geoenergiaratkaisun avulla suhteessa paremmin kuin uudella kiinteistösijoituksella.

Kaukolämmön hinta on 2000-luvun alkupuolelta lähtien tuplaantunut Suomessa. Päätös luopua kivihiilen käytöstä vuoteen 2029 mennessä lisää kaukolämmön hintapainetta entisestään. Samalla lämpöpumppujen, suunnittelun ja kaivonporauksen tekniikat kehittyneet sellaiselle tasolle, että geoenergiaa voidaan hyödyntää kaikenlaisiin kiinteistöihin omakotitalosta teollisuushalleihin, kauppakeskuksiin ja sairaaloihin. Suurimmissa kohteissa elinkaarivertailussa keskivertokaukolämpöön geoenergia tuottaa omistajalleen lähes aina miljoonapotin.

Referenssikohteessamme Tampereen pähkinäkujalla uuden energiajärjestelmän kokonaiskustannukset olivat noin 800 000 euroa. Hankkeeseen otetun lainan takaisinmaksuaika on noin viisitoista vuotta. Vastikkeita ei ollut tarvetta korottaa.

Tutustu kaikkiin referenssikohteisiimme >